Reitti Jouluun

Lähettänyt Essi Torkkomäk…
Perinteeksi muodostunut koko perheen tapahtuma Reitti Jouluun järjestetään keskiviikkona 11.12.2024 Someron kirkon ympäristössä. Reitille pääsee lähtemään kello 17-19 kirkon pääovelta.

Kirkolliset ilmoitukset 29.11.-8.12.2024

Pe 29.11. klo 10 alakoulujen adventtikirkko Pehkonen, Erkkilä, Salomäenpää, Kirkonmäen koulun kuoro, opebändi. Klo 13.30 yläkoulun adventtikirkko Viljamaa, Erkkilä, Salomäenpää, koulun musiikkiryhmät. Klo 15–17 Svenssonin joulumyyjäiset srk-keskuksella. Klo 18 nuorten ilta srk-keskuksen nuorisotiloissa. Klo 18 Kotakirkko Keltanummentie 1. Yhteistyössä Hirsjärven PVY. Pehkonen, Salomäenpää.

Odotuksen aika

Adventista alkaa odotuksen aika. Se voi tarkoittaa monelle erilaisia asioita. Lapset odottavat joululahjoja, aikuiset ehkä vapaapäiviä töistä ja vanhukset jouluvieraita. Me kristityt valmistaudumme Jeesuksen syntymisen odottamiseen. Odotusta helpottavat adventtikynttilät, joista ensimmäinen sytytetään tulevana sunnuntaina.

Joulunajan konsertit

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Seurakunnan tiloissa; kirkoissa ja seurakuntakeskuksella järjestetään runsaasti konsertteja ennen joulua. Osaan konserteista on pääsymaksu, osaan konsertinjärjestäjää tuetaan ohjelmamaksulla. Lisätietoa seurakunnan kalenterista.
 

Tervetuloa konsertteihin. 
 

To 28.11. klo 19 Metka tarjoaa joulun tunnelmaa srk-keskuksessa, ohjelma 10 €.

Su 1.12. klo 18 Toiseksi kauneimmat joululaulut Someron kirkossa, Somerniemen musiikkiteatteri, ohjelma 10 €.

Ensimmäisen adventin perhekirkko

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Ensimmäisen adventin perhekirkossa on luvassa höyheniä, kimalletta ja hoosiannaa. 
 

1.12.2024 kello 10 Someron kirkossa perhekirkon yhteydessä myös seurakunnan uudet työntekijät siunataan tehtävään. Siunattavaksi polvistuvat nuorisopastori Sari Pehkonen, diakoniatyöntekijät Anni Kantonen, Anu Kemppi, keittiö-ja siivoustyöntekijä Niina Hakala, lapsityönojaaja Carolina Tamsi, keikkasuntiot Maija Vuorio ja Markus Laine.
 

Tilaa aihepiirin RSS-syöte